© MiiaS sekä Hertta Mikkonen (paikallaolo)


Tottelevaisuus-

koulutuksen tarkoitus on opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä sekä koiran ohjaajalle oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa. Kokeissa testataan koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä sekä koiralle opetetun käyttäytymisen tasoa neljässä eri luokassa.

lähde: Suomen Kennelliitto



HUOM!
Kuvia ei anneta virtuaalikenneleiden käyttöön!
kuvat © Miia Sihvonen

 


Toko

Gami on tokon suhteen jo varsin pitkällä. Treeneihin kuuluvat edelleen liikkeitä alokasluokasta aina erikoisvoittajaan asti, jotta perusasiat kertaantuisivat ja uutta tulisi pikkuhiljaa mukaan. Varsinaisina "kokeenomaisina" liikkeinä emme kaikkia ylemmän luokan liikkeitä vielä ole tehneet, mutta ne pääasiat ovat jo suht hyvin Gamilla hallussa. Puukapulan noutaminen on tullut Gamille tutuksi, kuten myös rautakapulan noutaminen,  VOI-luokan siirtymiset, ruutu, liikkeestä istuminen / seisominen  jne...
Ja treeniä jatkamme edelleen itsenäisesti ja välillä "häiriöympäristössä". Lisäksi silloin tällöin käymme hakemassa neuvoa ja ohjeita Gamin kasvattajan luota. Gami © MiiaS

Tokokokeissakin on tullut jo pyörähdettyä ja saldona on kaksi 1-tulosta alokasluokasta sekä Lappalaiskoirien rotumestaruus ALO-luokassa. Myöskin AVO-luokasta on kasassa yksi 1-tulos sekä Lappalaiskoirien rotumestaruuden 2.sija.

Naksuttimen merkityksen on emäntä Gamille opettanut jo pentuaikana ja sen käyttö on tullut varsin tutuksi tokotreenien aikana ja varsin hyväksi havaittu. Ikävä kyllä emäntä itse ei ole niin hirveän motivoitunut tottelevaisuustreeneihin, vaikka koiruus niistä nauttisikin! Tavoitteena on kuitenkin pyrkiä hitaasti mutta varmasti kohti erikoisvoittaja-luokkaa ja sitä myöten toivottavasti valionarvoa kohden...

tuloksia